|
|
Raikas hengitys
Suun raikkauteen vaikuttavat monet eri tekijät, ratkaisevimpana
suun yleisterveys. Pahan hajuinen hengitys eli halitoosi haittaa
sosiaalista kanssakäymistä niin töissä kuin vapaa-aikana. Halitoosin
aiheuttajana ovat yleensä suun bakteerit, jotka pilkkovat ravinnon
partikkeleita muodostaen rikkiyhdisteitä. Muodostuvat rikkikaasut
voivat pahimmillaan aiheuttaa luotaantyöntävän hengityksen.
Bakteereita on suussa hampaita ympäröivissä taskuissa sekä kielen
takapinnalla. Myös nämä suun bakteerit ovat tyypiltään tarttuvia, ja
voivat näin siirtyä esim. perheen jäsenestä toiseen. Huolellinen ja
oikein menetelmin tapahtuva kotihoito on suun terveyden perusta.
Hampaiden ientaskut onkin tärkeätä puhdistaa säännöllisesti
iensairauksia ja pahaa hajua tuottavasta bakteeripeitteestä
hammaslääkärin tai suuhygienistin toimesta.
Diagnostiikka / Kartoitus
Ensisijainen tehtävämme on selvittää kullekin potilaalle hänen
suussaan vallitseva tilanne kliinisen tutkimuksen ja suun
bakteerikartoituksen avulla. Sylkitutkimuksen avulla selvitetään
riski sairastua ja tartuttaa hammas ja iensairauksia toisiin. Suun
bakteerithan ovat tarttuvia ja voivat näin siirtyä henkilöltä
toiseen esim. vanhemmalta lapselle. Sylkitutkimusten tulokset luovat
perustan sille kuinka usein sinun tulee käydä hammaslääkärissä.
Ennaltaehkäisevä ja ylläpitävä hoito
Kokemuksemme mukaan monikaan ei ole tietoinen suunsa kunnosta.
Kullekin potilaallemme selvitetään hänen henkilökohtainen
tilanteensa ja se miten juuri hänen kohdallaan suun terveyttä
voidaan edistää. Ennaltaehkäisevä hoidon tarkoituksena on luoda
edellytykset tehokkaalle kotihoidolle ja varmistaa hoitotuloksen
säilyminen tulevaisuudessa täten ehkäisten suun sairauksien syntyä.
Ennaltaehkäisevän hoidon tavoitteena on suun bakteeriarvojen
alentaminen ja oikeiden kotihoitomenetelmien oppiminen.
|
 |